Kokemukseni kenttäpalveluksesta

Kenttä, kenttäily, kenttätyö - rakkaalla lapsella on monta lempinimeä. Tuo Jehovan todistajien tunnusmerkki, julkinen saarnaus opetuksistaan. Miltä se aikanaan tuntui?
Päällimmäinen tunteeni on hieman ristiriitainen. Siitä tuli hyvä mieli, kentän jälkeen tuntui hyvältä ja koki tehneensä hyvää, mutta itse "saarnaamistyö" oli usein ikävää. Tämä kirjoitus ei ehkä aukene täysin muille kuin nykyisille tai entisille todistajille, pahoittelen sitä. Taustatietona hyvä tietää, että Jehovan todistajat raportoivat seurakunnalle kuukausittain kirjallisesti saarnaamistyöhön käytetyn ajan. Mitä enemmän tunteja oli raportoitavana, sitä paremmaksi palvelijaksi ja hengellisemmäksi ihmiseksi sai itsensä tuntea.

Hyvä ystäväni oli tienraivaaja. Viihdyin hänen seurassaan, olimmehan lähes parhaat ystävät. Omakin aikataulu oli joustava, joten sovimme usein arkipäiville vähän pidempiä kenttäpäiviä. 
Kävelimme ympäri kaupunkia, joskus parikin tuntia esittämättä kertaakaan. Olimme ”katutyössä” (eli teimme saarnaamistyötä tavoitteena esittää asiamme vastaantulijoille), mutta kuljimme syrjäisiä pikkuteitä joita kukaan ei päiväsaikaan kulje ja juttelimme. Olimme varmasti molemmat vilpittömiä uskossamme ja sisar varmasti vilpittömästi rakkaudesta luojaan tienraivaajana. Mutta kenttätyö on vaan loppujen lopuksi melkoista tervanjuontia, siksi kumpikin sitä vältteli. Ne harvat ohikulkijatkin kulkivat monesti ohitsemme ilman että esitimme heille – ”no hups, jotenkin hän vaikutti kiireiseltä” tai vastaavaa selitin kun olimme kävelleet ohi esittämättä. Eikä siinä juuri selityksiä kaivattu, ei hänkään vuorollaan esittänyt muuta kuin ehkäpä sille hitaasti vastaanvaappuvalle vanhukselle. Saatoimme myös yrittää tavoittaa jotakin jomman kumman uusintakäyntipaikkaa (eli paikkaa, jonne oli aiemmin jätetty kirjallisuutta tai jossa oli käyty hyviä keskusteluja), mutta mikä järki on lähteä päiväsaikaan tavoittamaan jotakin työikäistä ihmistä, jos hän ei ole vuorotyössä.

Toisen tienraivaajasiskon kanssa kävimme lähes aina hänen uusintakäyntipaikkojaan. Sisar oli ollut jo vuosikausia tienraivaajana, joten hänellä paikkoja riitti. Paikat olivat sikin sokin ympäri kaupunkia, joten saatoimme kävellä kaikessa rauhasta kaupungin toiselta laidalta toiselle, jättää lehdet uusintakäyntipaikkaan ja kävellä taas seuraavaan paikkaan. Taas saimme pari tuntia raportoitavaa aikaa muutamalla esittämisellä. Hänenkään vilpittömyyttään tienraivaukseen en kyseenalaista hetkeäkään.

Hyvä tavoite, mutta oman kokemukseni mukaan keskustelut olivat kyllä ihan eri aiheista.

Vastaavia kokemuksia on loputtomiin. Usein erään kenttäkaverin (tienraivaaja hänkin) kanssa kahviteltiin pitkiä aikoja jommankumman kotona tai kahvilassa niitä näitä jutellen, samalla vaan kun viestitteli välillä jonkun kastamattoman kanssa – vaikka jonkun seurakunnan nuoren kanssa, niin tunnit juoksivat. Ei kumpikaan ääneen koskaan sanonut, että ei huvittaisi nyt jalkautua varsinaiseen kenttätyöhön, mutta niin vaan se kahvittelu houkutteli enemmän. Vähän siitä joskus koki tunnonpistoja, mutta ainakaan omalla kohdallani ei ilmeisesti riittävästi kun tuota harrastin.

Parastahan oli jos sopi jonkun kastamattoman tutun kanssa koko päiväksi tekemistä. Lähdetään vaikka päiväksi tutustumaan toiseen kaupunkiin tai eläintarhaan tai mitä vain. Siitä saattoi saada helpolla monta tuntia kenttää viettämällä vaan aikaa tuon kastamattoman henkilön kanssa, ei siinä tarvinnut sen kummemmin saarnata, mainitsi johonkin väliin vaikka kokousillasta tai vastaavasta niin se riitti. Tai mökkiviikonloppu, huikea määrä tunteja. Nukkumiseen käytetyt tunnit sentään vähennettiin raportoitavasta ajasta. Tätä käytettiin paljon tienraivaajien keskuudessa.

Ihania olivat ne kenttäpäivät kun lähdettiin jonnekin syrjäseuduille. ”Aloitettiin” kenttä lähtöpaikassa jotta saatiin aika juoksemaan ja sitten ajeltiin ympäri maita ja mantuja. Käytiin kolkuttamassa jotain ovea, jonka takana ei useimmiten ollut ketään kotona koska oli arkipäivä ja asukkaat töissä. Taas seuraavaan paikkaan ajelua. 
Välistä käytiin kahvilla tai syömässä, eikä tarvinnut raportoitavasta ajasta sitäkään aikaa vähentää kun piti lehdet pöydännurkalla esillä.

Toki oli paljon niitä seurakuntalaisia, joiden kanssa tehtiin "oikeaakin" kenttää. Ja niitä, jotka aidosti näyttivät olevan innoissaan kenttätyöstä. Heitä tavallaan ihailin. Oli kiva kuunnella kun joku oikein hyvä kenttäilijä esitti ja perusteli asioita hyvin.

Nautin joskus kyllä itsekin kenttätyöstä, etenkin kenttäkaverin uusintakäyntipaikoista. Joskus jopa ovelta ovelle – työstä, erityisesti jos tuli hyvä keskustelu ovenavaajan kanssa. Kivaa kenttäilystä kuitenkin tekivät lähinnä kenttäkaveri (itse nautin kenttätovereiden seurasta valtavasti) ja tunne siitä että oli tehnyt hyvää. Esittäminen ja oven takana mahdollista avaajaa odottaminen olivat tuskaa, yhdeksässä kymmenestä kerrasta omalla esitysvuorollani toivoin, ettei oven takana olisi kukaan kotona, joskus digitaalisten ovikellojen kohdalla en edes oikeasti painanut ovikelloa, esitin kyllä painavani. Useimmiten toivoin kentän olevan pian ohi, mikä on hullua sillä tein välillä pitkiäkin kenttäpäiviä.

Tuskallisia olivat ne kenttäkaverit, joita sait hävetä. Ne, jotka eivät tajunneet ovenavaajan kohteliasta yritystä kieltäytyä keskustelusta tai lopettaa sitä. 
Kärrytyötä en koskaan ole kokeillut, joten siitä en osaa kertoa mitään.

Tänä päivänä nähdessäni kärrytodistajia tai muuten Jehovan todistajia kenttätyössä huokaisen helpotuksesta ettei tuo työ ole enää osa elämääni.

Uskallan väittää etten ole kokemusteni kanssa yksin?

Hallintoelimen epärehellisyys Vol 1

Seuraava postaus koskee melko vanhaa asiaa, mutta mielestäni sellaista, joka on tärkeää nostaa esille. Entinen Jehovan todistaja Lloyd Evans käsitteli aihetta Youtube-kanavallaan (The John Cedars Channel), ja sen videon nähdessäni olin niin pöyristynyt ja ärsyyntynyt Lettin epärehellisyydestä, että päätin itsekin ottaa tämän esille blogissani.

Toukokuun 2015 JW Broadcast-lähetyksessä saimme kuulla että seurakuntien Vartiotorni-seuralta ottamat valtakunnansali- tai konventtisalilainat (esimerkiksi remontteja varten otetut) on mitätöity.

Suora ote Lettin esityksestä (video kokonaisuudestaan löytyy osoitteesta tv.jw.org):
 "Kaikki seurakunnat, joilla oli valtakunnansali- tai konventtisalilainaa saivat kuulla, että heidän lainansa nollattiin.
Mietihän sitä. Eikö ole ihmeellistä? Kaikki lainat nollattiin."

"..että heidän velkansa on mitätöity. Mietihän sitä, eikö ole ihmeellistä? Kaikki lainat nollattu. Voitko kuvitella että pankki sanoisi talonomistajille... ja että he voisivat antaa kuukaudessa sen verran kun pystyvät."

Ensinnäkin järjestöä ei voi verrata pankkiin, joka on myöntänyt asuntolainan asunnonostajalle. Todistajat eivät itse omista valtakunnansaliaan eikä konventtisaliaan, lainan maksun jälkeenkään. Kun Valtakunnansalin laina on maksettu takaisin järjestölle, ei omistus siirry seurakuntalaisille. Mikäli sali myydään, siitä saatavat rahat menevät järjestölle, eivät seurakuntalaisille. 

Toisekseen, tämä järjestely ei ole lainkaan sellainen, millainen videolla annetaan ymmärtää. Siinä ei käytännössä ollut kyse muusta, kuin lainajärjestelyn vaihtamisesta toiseen tapaan kerätä rahaa.

Seurakuntalaisille luettiin kokouksessa 29.3.2014 päivätty kirje, jossa seurakunnalle ilmoitettiin tästä "lainojen mitätöinnistä". Rivijulistajat eivät kuitenkaan voineet tietää, että kirje sisälsi kaksi osaa. Seurakunnalle luettavan osuuden (kirjeen ensimmäinen sivu) lisäksi oli jälkikirjoitus (kirjeen kolme muuta sivua), joka oli tarkoitettu ainoastaan seurakunnan vanhimmille - EI seurakunnalle luettavaksi tai ilmoitustaululle laitettavaksi. Tämä jälkimmäinen osa kirjeestä kertoo mitä kaikkea tämä lainojen mitätöinti merkitsisi.
Siinä kerrottiin, ettei seurakuntien tarvitse maksaa takaisin mahdollisia valtakunnansali- tai konventtisalilainojaan Vartiotorni-seuralle, vaan seurakuntia pyydetään nyt yhdistämään/kokoamaan voimavaransa tukeakseen teokraattisten tilojen rakentamista.

Mitä tämä tarkoittaa?

Lainanmaksun sijaan seurakunnat päättävät kukin oman kuukausittaisen lahjoitussummansa teokraattisten tilojen rakentamisen tukemiseksi. Kirjeessä annetaan ohjeistusta, että päättäessään lahjoitussummaa veljet todennäköisesti päätyisivät vähintään samansuuruiseen lahjoitussummaan, kuin mikä lainanmaksun kuukausittainen summa tällä hetkellä on (kursivointi omani).

Toisin sanoen tässä oli kyseessä ainoastaan uusi järjestely, jossa seura peruu kuukausittaisen lainanmaksun, mutta sen tilalle tulee kuukausittainen lahjoitus, suositussuuruudeltaan vähintään se summa, joka aiemmin käytettiin lainanmaksuun.

Entäpä seurakunnat, joilla ei ollut valtakunnansali- tai konventtisalilainaa? Myös nämä seurakunnat ovat tässä uudessa lahjoitusjärjestelyssä mukana. Heidänkin tulee jatkossa lahjoittaa seuralle päättämänsä summa kuukausittain.

Tämän lisäksi seurakuntia pyydettiin lähettämään kaikki seurakunnalla sillä hetkellä olevat ylimääräiset varat Vartiotorni-seuralle. Seurakunnan tilille sai jäädä muutaman kuukauden menot kattava summa + tietty kiinteä summa, loput tuli lähettää seuralle. 

Näistä seikoista ei lähetyksessä kerrottu mitään. Rehellisyys ja todenmukaisuus olisivat vaatineet sen, että Lett olisi kertonut uudesta järjestelystä, johon liittyi lainojen mitätöinti ja että lainanlyhennys korvattiin uudella, hieman toisenlaisella järjestelyllä. Nyt kuulijoille kerrottiin vain toinen puoli asiasta, se järjestölle edullisempi puoli.
Videolla Lett hehkuttaa järjestön hienoutta, antaen ymmärtää sen tehneen palveluksen seurakunnille, todellisuudessa seurakunnat ovat järjestelyssä häviäjiä. He joutuisivat suorittamaan kuukausittain vähintään saman summan (se oli ohjeistus) ja lisäksi siirtämään kaiken seurakunnalla olevan rahan järjestölle. Lisäksi lainanmaksu olisi päättynyt aikanaan, tämä uusi lahjoitusjärjestely ei pääty tuohon hetkeen. Toki kovin köyhät seurakunnat saattavat voida lahjoittaa kuukausittain vähemmän, kuin mitä kenties lainaa ovat maksaneet - mutta vastavuoroisesti köyhät seurakunnat, joilla ei ollut lainaa, joutuvat jatkossa lahjoittamaan.
Mitä mieltä itse olet, kuka tässä järjestelyssä siis voittaa? Kuulostaako järjestely yhä yhtä hienolta kuin mitä Lett sen videolla antaa ymmärtää?
Ja mikä tärkeintä, kerrotiinko meille koko totuus?

Ps. Tuo seurakunnille lähetetty kirje, sisältäen myös vanhimmille tarkoitetut sivut löytyvät englanninkielisinä JWSurweyn sivuilta oheisen linkin alta:
Linkki

Pps. Lahjoitusjärjestelyä koskeva osuus ei ollut tuon hämmentävän Broadcasting-jakson ainoa valhe, niistä lisää tulevissa postauksissa.

Lähteet:
tv.jw.org
The John Cedars Channel (Youtube
www.jwsurvey.org 

Miksi aikanaan palasin valtakunnansalille?

Olin ollut poissa kokouksista jo parisen vuotta. Alkuun jäi pois yksi kokous, sitten toinen, lopulta en käynyt enää lainkaan. En kaivannut kokouksia enkä "totuutta", mutta jollain kierolla tavalla en siinäkään kohtaa kyseenalaistanut sitä onko kyseessä totuus vai ei. En aktiivisesti uskonut asiaan, mutta en myöskään harkinnut poislähtemistä. En tiedä, ehkä olin jonkinlaisessa välitilassa?
Sinänsä elämä oli hyvää, mutta olin äärimmäisen yksinäinen. Käytännössä koko siihenastisen elämäni ajan ainoat ystävät olivat olleet Jehovan todistajia ja koska en ollut osannut ajatella jättäväni todistajia niin en myöskään ollut alkanut aktiivisesti rakentamaan elämää järjestön ulkopuolelle. Luonnollisesti (tai oikeastaan hyvin epäluonnollisesti) tilanteessa, jossa en käynyt kokouksissa en myöskään viettänyt aikaa todistajaystävien kanssa. Jos joku kanssani aikaa suostuikin viettämään, keskustelu lähes aina kääntyi kokouksissa käymisen tärkeyteen ja tuntui että kyse on enemmän "rohkaisutapaamisesta" kuin normaalista ajanvietteestä kavereiden kesken.
Näistä sekoista johtuen olin siis äärimmäisen yksinäinen. Olin työn kautta saanut pari uutta tuttua, mutta ystävyyssuhteet vaativat aikaa joten heistä ei ollut vielä muodostunut kovin läheisiä. Yritin täyttää vapaa-aikaani tekemisellä, mutta esimerkiksi viikonloput tuntuivat ahdistavan pitkiltä ilman sosiaalista verkostoa. Siksi päätin palata valtakunnansalille.

JW Broadcasting Marraskuu 2015, toimeton sisar kuvailee hyvin samanlaisia tuntemuksia kuin itselläni oli. Hänkin päätyi palaamaan kokouksiin.

Inhosin kokouksia heti alusta pitäen nyt toisella kierroksella. Ohjelma kuulosti vieraalta, muistan monesti mielessäni "päivitelleeni" sen sisältöä. Ajatusmaailma oli siis selvästi jo etääntynyt siitä kuplasta jossa ennen olin elänyt. Ikäväkseni huomasin, että myös ystävät tuntuivat vieraalta. Koska en päässyt siihen samaan ajatuskuplaan kiinni, en edelleenkään voinut olla luontevasti ystävien kanssa. Enkä voinut kertoa heille kaikkia omia ajatuksiani, tietenkään. Yritin tosissaan käydä kokouksissa, ajatelleen että ajan kanssa se muuttuisi helpommaksi.

Muistan kenttäreissun erään tienraivaajasisaren kanssa, joka paheksui minulle erään seurakuntalaisen yhteydenpitoa erotettuun lapseensa. Sisar toisteli minulle että "jos suhteet pysyvät ennallaan erottamisen jälkeen, ei erotetulla ole mitään syytä tulla takaisin". Muistan tuolloin pohtineeni omia motiivejani palata ja että eikö syy takaisintuloon pitäisi olla rakkaus Jehovaan, ei halu olla tekemisissä perheen tai ystävien kanssa. Tänäkin päivänä harmittaa se, että en silloin sanonut sitä ääneen.

Sosiaaliset suhteet ovat varmasti yksi iso syy, miksi niin toimettomat kuin erotetutkin palaavat takaisin järjestön yhteyteen. Jopa ne, jotka eivät haluaisi palata. Tämä oli omakin kokemukseni toimettomana ollessani. En kaivannut "totuutta", ainoastaan sosiaalista verkostoani. Tällaisessa painostuksessa ei ole mitään ylpeiltävää tai rakkaudellista.
  

Vartiotorni 2013 15/6

Harmagedon - ihmiskunnan historian suurin joukkoteurastus

Harmagedon - Jehova Jumalan suuren päivän sota kaiken pahuuden lopettamiseksi.
Harva todistaja ehkä kuitenkaan ymmärtää konkreettisesti mitä tämä tarkoittaa. Että mahdollisesti 99% maailman ihmisistä; miehistä, naisista ja lapsista surmataan ja vain Jehovan todistajat, eli noin 1‰ väestöstä selviytyy. Suurin osa näistä miljardeista kuoleman ansaitsevista ihmisestä on hyviä ja vilpittömiä ihmisiä - ihmisiä, jotka eivät ole tehneet mitään muuta väärää kuin että eivät ymmärtäneet Jehovan todistajien uskon olevan totuus.

"Ruumiita on kaikkialla." "Jehovan surmaamia on sinä päivänä maan äärestä maan ääreen."

Toki tiedän, että todistajien mukaan emme voi tietää ketkä kaikki selviytyvät, että Luoja näkee sydämen ja siten vain hän voi tuomita ihmiset.
Tosiasia kuitenkin on, että hallintoelimen, järjestön ja kirjallisuuden mukaan miljoonat ja taas miljoonat ihmiset menettävät henkensä harmagedonissa. Lisäksi vaikuttaa siltä, että hallintoelin nauttii asialla mässäilyllä ja sävy, jolla harmagedonista puhutaan on kovin kuvaileva ja peloitteleva.
Tutustuessa "maailman ihmisiin" sekä matkustellessa muutenkin kuin konventtimatkojen puiteissa alkaa ymmärtämään miten kamala ajatus olisi että monia, mitä mukavampia ja hyväsydämisimpiä ihmisiä kohtaisi tuho vain siksi, että eivät ole syntyneet Jehovan todistaja - perheeseen, etteivät ole todistuskärryn ohi kävellessään ymmärtäneet että siinä on maailmankaikkeuden ainoa totuus tai etteivät ole todistajien käydessä ovella ymmärtäneet asian tärkeyttä.

"Katsohan, Olin Vietnamin sodassa lääkintämiehenä. Olen nähnyt mitä ihmisille tapahtuu siellä.. Voit nähdä siitä teevestä jotain, mutta ennen kuin haistat ihmislihan palamassa helikopterionnettomuuden jäljiltä, ihmisiä kuin makkaroita grillissä, mustuneina ja kahtia halkaistuna. Minä tiedän mitä on tulossa Harmagedonissa. Paljon kuolleita ihmisiä. Paljon kuolleita ihmisiä.
Joten on erittäin kiireellistä meille siirtää huomio itsestämme ja mennä auttamaan niin monia ihmisiä kuin voimme koska kun se tulee, se tulee olemaan turruttava. Ajattelet että rekan alle jääneen peuran näkeminen on järkyttävää? Ajattele ihmisiä sillä tavalla. Siitä tulee turruttavaa." Hallintoelimen jäsen Anthony Morris

Raamatun Harmagedon, siten kuin Jehovan todistajat sen tulkitsevat herättää kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

• Onko todella tarpeen pelotella ihmisiä näin? Eikö Luoja haluaisi että häntä palvotaan rakkaudesta, ei pelosta? Jos rakkaudesta, miksi tämä pelottelu?

• Iso osa maailmasta ei ole koskaan kuullutkaan "totuutta", isossa osassa maailmaa todistajien osuus on niin pieni, että on hyvin epätodennäköistä koskaan törmätä Jehovan todistajaan. Mitä heille tapahtuu harmagedonissa?

• Maailmassa on tuhansia uskontoja, mielestäni on kohtuutonta pitää vastuullisena yksilöitä siitä, etteivät ole osanneet näistä kaikista päätyä oikeaan uskontoon sillä pienellä otannalla minkä jokaisesta näkevät. Mitä tapahtuu toisen uskonnon edustajalle, joka yhtä vilpittömästi ajattelee palvovansa tosi Jumalaa hänen vaatimallaan tavalla?

• Miksi aiemmin kuolleet saavat ylösnousemuksen, mutta viimeisinä päivinä eläneet ja siten harmagedonissa kuolleet eivät saa? Eikö ole epäoikeudenmukaista että se, mihin kohtaa ihmiskunnan historiaa olet syntynyt voi merkitä sinulle joko ikuista elämää tai ikuista kuolemaa?

• Miksi lapset kuolevat vanhempien mukana harmagedonissa? Tätä ei kirjallisuudessa suoraan sanota, mutta viitataan sen olevan todennäköistä.

Puhu perustellen - kirja, s. 64-69

• Jos Jumala on rakkaus, eikö hän pysty toteuttamaan kaiken pahuuden loppua muuten kuin julmalla ja järkyttävällä tavalla, jossa henkensä menettäneet kärsivät, pelkäävät ja mahdollisesti heidän lihansa mätänee heidän vielä elossa ollessaan? Jos hänen tarkoituksensa täyttyminen vaatii muiden kuin Jehovan todistajien kuolemaa, eikö sen voisi toteuttaa rakkaudellisemmin?

Kuvat harmagedonista ovat Vartiotorniseuran kirjallisuudesta.

 

"Hänen silmänsä mätänevät kuopissaan ja hänen kielensä mätänee pois suussaan." Hallintoelimen jäsen Gerrit Lösch

"Mahdollisesti tällä on kuvainnollinen täyttymys, mutta hyvin mahdollisesti myös kirjaimellinen täyttymys."

• On tutkittu ja todettu, että vanhempien uskonto säilyy vahvana lapsille. Ei pelkästään todistajien kohdalla, vaan globaalisti kaikissa uskonnoissa. Ja yhtälailla kuin todistajat, he myös vilpittömästi uskovat olevan ainoassa oikeassa uskonnossa. Miksi moinen vilpittömyys ansaitsee kuoleman harmagedonissa?

"Koska, olemme maininneet, että Harmagedonissa miljardit ihmiset kuolevat, ja heidät täytyy haudata."

"Raamattu antaa ymmärtää profetiassaan, että tulee olemaan veljien ja sisarten ryhmiä, jotka eivät tee pitkään aikaan mitään muuta (kuin hautaavat ruumiita)."

Nämä onnekkaat eivät kuuluu siihen ryhmään, jotka käyttävät paratiisin ensimmäiset vuodet miljoonien miesten, naisten ja lasten ruumiiden hautaamiseen. Sen ryhmän jäseniä ei ehkä hymyilytä yhtä paljon.

Lähteet
www.jw.org
www.wol.jw.org
www.jwfacts.com
www.jw.survey.org