sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Olenko onnellisempi nyt?


Konventeissa, kokouksissa ja JW Broadcasting – lähetyksissä kerrotaan usein kokemuksia järjestöstä lähteneistä. Heidän elämänsä ja maailmansa kuvataan siitä eteenpäin synkkänä, huumeiden ja alkoholin kyllästämänä, nautintoja tavoittelevana ja kaikenkaikkiaan vain toivottomana. 
Epäilemättä lähes jokainen järjestöstä lähtevä kokee rankan vaiheen heti lähdön jälkeen. Jouduthan rakentamaan koko elämäsi ja arvomaailmasi uudestaan. Voit olla kovin yksinäinen, olethan juuri menettänyt ystäväsi ja mahdollisesti perheesikin. Omalla kohdallani asiat menivät suhteellisen helposti vaikka elämän palasten uudelleen kasaaminen ottikin pari vuotta. 

Mitä ajattelen lähdöstäni, ajasta todistajana ja sen jälkeen? Olenko onnellisempi nyt vai onko elämäni synkkää ja pimeää tässä pahassa maailmassa?
Olen onnellisempi. Käsi sydämellä voin sanoa olevani onnellisempi. On tuntunut mielettömän hyvältä aidosti pohtia omia arvojani ja näkemyksiäni eri asioihin. Voin tutkia niitä eri kanteilta ja pohtia eri näkökulmia, ja niiden pohjalta tulla itsenäisesti johonkin lopputulokseen. Todistajana tämä ei ollut mahdollista. Silloin minulle kerrottiin mitä tulee ajatella  mistäkin, ja vaikka se ei olisi tuntunut itselle luontevalta ajatukselta se piti hyväksyä ja jotenkin perustella itselleen hyväksyttävämmäksi.
Tätä ajatuksen vapautta ei voi liikaa korostaa, se on ollut hienoimpia asioita ajassa lähdön jälkeen.

Olen onnellisempi myös siksi, että voin rakentaa elämästäni sellaisen kuin haluan ja tehdä siitä omannäköiseni. Voin miettiä mitä intohimoja minulla elämässä on ja mihin haluan heittäytyä ja panostaa. Tämä kaikki ilman, että auktoriteetti lähelläni vahvasti tuo esiin ajatuksen siitä että kaikki "maailmalliset" tavoitteet ja halut ovat turhia, ainoa mihin tulisi panostaa on valtakunnan työ. 

Olen onnellisempi, koska sääntöjä ja "vääriä" asioita on vähemmän. Kun elämä ei ole mikromanageroitua, voin vapaammin nauttia asioista ilman, että joudun punnitsemaan pientenkin asioiden mahdollista vääryyttä. Jos esimerkiksi haluan harrastaa vaikkapa joogaa tai kamppailulajeja, voin sen tehdä ilman, että joudun pelkäämään seurauksia. Tai voin rauhassa kohottaa maljan ystävän kunniaksi. Tai voin halutessani osallistua työpaikan kimppalottoon. Olen monella tapaa vapaampi ja aikuisena ihmisenä tuntuu hienolta että voi itse arvioida minkälainen toiminta on hyväksyttävää ja minkälainen ei.

Olen onnellisempi, koska olen ymmärtäväisempi ja avarakatseisempi eikä minun tarvitse tuomita ihmisiä tai olla itse tuomittavana tai paheksuttavana. Minun ei tarvitse miettiä olenko käynyt säännöllisesti kokouksissa ja osallistunko niissä riittävästi, olenko aktiivinen kenttäpalveluksessa. Onko hameeni kuitenkin vähän liian lyhyt tai katsonko kyseenalaista viihdettä ja niin edelleen.

Olen myös onnellisempi siksi, että nyt minulla on enemmän aikaa tehdä itselleni tärkeitä asioita, levätä ja harrastaa. Kaksi kokousta ja kenttäpalvelus, perheen palvontailta ja ohjelmien valmistaminen vei leijonanosan vapaa-ajastani aiemmin.

Aika Jehovan todistajana tuntuu tänään todella kaukaiselta. En kaipaa siitä elämästä juuri mitään - ystäviä kyllä - mutta en muuta. En kuitenkaan kadu aikaani todistajana, se on tehnyt minusta sen ihmisen joka olen tänään. Osaisinko arvostaa vapauttani näin paljon ilman tuota kokemusta?

lauantai 27. lokakuuta 2018

Kirjoittajan esittely


Pidän itseäni entisenä Jehovan todistajana, vaikka minua ei olekaan erotettu enkä ole itse eronnut. Olen siis vain jättäytynyt pois kaikesta toiminnasta jo joitain vuosia sitten, eikä minulla tänä päivänä ole käytännössä lainkaan yhteyksiä järjestöön, muutamat ihmissuhteet poislukien.

En ole kokenut tarpeelliseksi virallistaa eroani todistajista kahdesta syystä. Ensinnäkään en halua antaa järjestölle valtaa määritellä tapaa, jolla voin jättäytyä uskonnosta pois. En käy kokouksissa, kentällä tai usko heidän asiaansa, eikä itselleni rakentama uusi sosiaalinen verkosto tunne minua Jehovan todistajana – joten omasta näkökulmastani en enää ole Jehovan todistaja, eikä siihen vaikuta se, onko tuo asia luettu ääneen Valtakunnansalin lavalta vai ei. Myöskään Väestörekisterin tietojen mukaan en kuulu tuohon uskontoon. En koe joutuvani elämään kaksoiselämää, ja arjessa saan olla täysin oma itseni. Olen siitä onnekas.

Toisekseen haluan pitää perheenjäseneni elämässäni. Ystävien suhteen olen joutunut hyväksymään sen, etteivät he juurikaan ole elämässäni nykyään. Vaikka se tietenkin harmittaa, koen että sen asian kanssa pystyn elämään. Perhe on kuitenkin eri asia, siitä en suostu luopumaan järjestön takia. En anna sille valtaa siihen, niin kauan kuin asia on minusta kiinni. 

Joskus elämässäni voi eteen tulla tilanteita, jotka johtavat erottamiseeni – ja silloin toki tilanne voi muuttua. Elän nyt melko vapaasti omaa elämääni, en vain pidä meteliä asioista, joista kenties kokisin seuraamuksia (kuten esimerkiksi tämä blogi). On kuitenkin hyvin mahdollista, että jonakin päivänä minulle ilmoitetaan olevani erotettu järjestöstä. Ja sekin on vain hyväksyttävä ja toivon, että jollain ihmeen kaupalla pysyisimme perheeni kanssa perheenä silloinkin.

Miten kupla puhkesi?

Aiemmin olin ”harras” Jehovan todistaja. Uskoin ja elin kuten piti. Ajattelin, että todistajuus on ainoa oikea elämäntapa, ja ajatus muunlaisesta tuntui käsittämättömältä. Pidin itseäni kovin onnekkaana koska olin ”totuudessa”.
Oli asioita, joita en ymmärtänyt – mutta yritin järkeillä ne itselleni helpommin hyväksyttäviksi. Kävin kaikissa kokouksissa ja ravasin kentällä.
Jossain kohti kokoukset alkoivat kuitenkin tuntumaan turhauttavilta ja raskailta. En osaa sanoa miksi, tähän ei ollut mitään konkreettista syytä. Siksi niitä alkoikin jäämään väliin. Ensin yksi, sitten toinen, kohta suurin osa, lopulta jokainen. Jonkin ajan kuluttua yritin aktivoitua uudestaan, aloin taas käydä kokouksissa ja kentällä. Yritin tosissani, mutta se ei vaan tuntunut hyvältä eikä luontevalta, päinvastoin. Muistan viimeiseksi jääneen kenttäreissun, muistan miettineeni silloin, että toivottavasti en enää ikinä joudu tekemään tätä. Kokouksetkin alkoivat taas jäämään pikkuhiljaa, niissä puhutut asiat nostattivat yhä useammin kulmakarvojani ja huomasin usein etten voinut olla samaa mieltä puhujan kanssa. Ystävät olivat yhä rakkaita, mutta heidän kanssa keskustellessa olin usein tilanteessa, jossa olisin ollut eri mieltä asiasta - eikä sitä tietenkään voinut ääneen sanoa.
Pidin kuitenkin itseäni yhä todistajana, ja yritin elää sen mukaan. En oikeastaan tässä kohtaa vielä kyseenalaistanut oppikysymyksiä tai koko Jehovan todistajuutta. On melko vaikeaa selittää tuonhetkistä maailmankatsomustani – olin jonkinlaisessa välitilassa.

Kaikki tämä kuitenkin vaikutti minuun, ja huomasin pohtivani Jehovan todistajuuttani usein. Muistan hetken, kun annoin itselleni luvan pohtia asioita kaikilta näkökulmilta - myös siltä vastakkaiselta. Ja niin, että tutustuisin aineistoon ilman todistajalaseja, ilman että keksisin kaikelle selityksen tai järkeilyn; ottaisin asiat kuten ne ovat.

Yllätyin, miten paljon esimerkiksi Youtube-sivusto piti sisällään järjestöä käsittelevää kriittistä aineistoa. Siis ihan järkevää, perusteltua aineistoa - ei ainoastaan "katkeroituneiden luopioiden raivoa". Katsoin monta päivää putkeen mm. John Cedars kanavan videoita, joissa entinen Jehovan todistaja Lloyd Evans käy läpi omaa heräämistään ja todistajien opetuksia. Ne pari viikkoa olivat käsittämättömiä. Palaset vaan loksahtelivat kohdilleen ja koin tajunnanräjäyttäviä ahaa-elämyksiä. Ensimmäistä kertaa olin uskaltautunut kriittisesti tarkastelemaan todistajien opetuksia, ja antanut itselleni luvan tulla mihin tahansa johtopäätökseen johon tutkimani asiat minut johtaisivat. Tästä silmien avautumisesta ei enää vain ollut paluuta. Tiesin että en voisi enkä haluaisi enää esittää uskovani johonkin, johon en todellisuudessa enää pitkään aikaan ollut oikeasti uskonut, ja päässäni kohdilleen loksahdelleet palaset eivät enää pystyisi irtaantumaan toisistaan niin, että voisin palata Jehovan todistajaksi. Sen jälkeen en ole käynyt yhdessäkään kokouksessa tai konventissa, kentästä puhumattakaan.

Se, mikä muiden todistajien ja kenties perheenikin on vaikeaa ymmärtää on, että olen onnellisempi nyt – en kaipaa kokouksia tai niiden tarjoamaa hengellistä antia. Edelleen toisinaan saan viestejä, joissa toivotaan että jossain kohti jaksaisin taas alkaa käymään kokouksissa. Arvostan näiden ystävien huolenpitoa, ja tuntuu mukavalta olla heidän ajatuksissaan. On vaan kovin vaikeaa yrittää mahdollisimman neutraalisti selittää, että kyse ei ole jaksamisesta - jaksan oikein hyvin. En vain halua.

Olen monella tapaa päässyt helpolla tässä asiassa. Olin sellaisessa elämäntilanteessa havahtumiseni aikoihin, että sain rauhassa miettiä asioita ja elämäni tulevaa suuntaa. En ole kokenut suurta ahdistusta tähän liittyen, koska olen voinut rakentaa omaa elämääni suhteellisen vapaasti. On asioita, jotka koen hyvinkin turhauttavina, mutta yritän hyväksyä asiat joihin en pysty vaikuttamaan. 

Koen olevani melko tasapainossa asian kanssa. Alku oli toki melkoista mielen myllerystä, kun kaikki asiat, arvot ja tunteet oli käytävä läpi. Mutta kaikki on nyt melko hyvin tasaantunut ja pystyn hyväksymään kokemukseni osana elämääni. Kuten aiemmin mainitsin, tilanteet voivat muuttua dramaattisestikin, mutta yritän olla murehtimatta sitä liikaa nyt.

Toivoisin voivani tehdä niin entisten kuin nykyisten todistajien auttamiseksi mahdollisimman paljon. Siksi pidän tätä blogia, johon toivottavasti pystyn käyttämään enemmän aikaa tulevaisuudessa. Olen myös mielelläni käytettävissä vertaistukena kelle tahansa asian kanssa kipuilevalle. Hetki, jona tajuat että kaikki mitä elämäsi on ollut, tulee muuttumaan tavalla tai toisella, ei ole helppo. Jos siis joku tämän lukeva kaipaa kuuntelevaa korvaa tai apua uuden polun alussa, minuun voi hyvin olla yhteydessä.


Vartiotorni 15/11 2008
Kirjallisuudesta on äärimmäisen vaikeaa löytää vastaus kysymykseen mitä tehdä jos et enää vain usko kuten Jehovan todistajat opettavat - näissäkään kahdessa asiaa käsittelevässä kappaleessa ei asiaan todellisuudessa vastata.




lauantai 20. lokakuuta 2018

Jehovan todistajat ja homoseksuaalisuus


Tämä kirjoitus on yksi vaikeimpia, joita olen kirjoittanut. Ystäväni, kolmekymppinen mies, päätyi joitain kuukausia sitten kaikkein ikävimpään ratkaisuun, oman elämänsä päättämiseen.
En ole hänen suorassa lähipiirissään, joten en tiedä tapauksen yksityiskohtia - eikä tietenkään tarvitsekaan. Enkä luonnollisesti voi millään muotoa väittää tietäväni kaikkia syitä hänen ratkaisuunsa. En usko että kukaan päätyy noin lopulliseen ratkaisuun vain yhdestä syystä, tilanteet ovat varmasti monimutkaisia ja niihin liittyy monia asioita.
Ystäväni oli homoseksuaali. Homoseksuaali Jehovan todistaja. Voisin keksiä aika monta helpompaa yhdistelmää. Tiedän, että hän kipuili asian kanssa. Välillä hän yritti kovemmin elää yksin ja keskittyä uskontoon, tienraivasikin - välillä hän ei pystynyt siiheen ja hänellä oli seurustelusuhteita miesten kanssa. Tiedän, että hänellä oli vaikeuksia hyväksyä itseään, mahduttaa itseään Jehovan todistaja - muottiin, olla oma itsensä. Hän joutui salaamaan suhteitaan perheeltään, ystäviltään - lisäksi kamppailemaan huonon omantunnon kanssa, olihan hän lapsesta asti oppinut sellaisen suhteen olevan syntiä. Enkä voi olla ajattelematta, etteikö kaikella tällä olisi ollut vaikutusta hänen henkiseen umpikujaansa. 
Uutinen hänen kuolemastaan oli musertava. Tunsin niin voimakasta vihaa järjestöä kohtaan, että sitä on vaikeaa edes kuvailla. Enkä pysty kuvittelemaan perheen ja lähipiirin tunteita, heidän, jotka rakastavat järjestöä ja sen opetuksia tietäen kuitenkin samalla, että ne tekivät heidän läheisensä elämästä kovin raskasta. Ja ystäväni tarina ei ole ainutlaatuinen, Jehovan todistajissa on samaa sukupuolta kohtaan vetoa tuntevia ihmisiä samassa suhteessa kuin muussa väestössä, ja heillä kaikilla on kova kamppailu käytävänään.

Jehovan todistajien käsitys homoseksuaalisuudesta lähtee siitä, että tuo tapa on opittu ja siksi siitä voi myös oppia pois.
Kirjallisuudessa on viitattu mm. epäterveen viihteen katsomisen tai jopa masturboinnin saattavan johtaa homoseksuaalisuuteen. 

Ihmisen kaipuu rakkauteen, läheisyyteen ja seksiin saa toisinaan heteroseksuaalin ihmisen muodostamaan homoseksuaalisia suhteita (ja päinvastoin), tämä näkyy esimerkiksi vankiloissa ja sisäoppilaitoksissa. He kokevat yleensä edelleen olevan seksuaaliselta suuntautumiseltaan jotain muuta kuin millaisessa suhteessa noissa olosuhteissa elävät. 
Suurin osa maailman homoseksuaalisissa suhteissa elävistä ovat kuitenkin kokekeneet lapsuudesta tai teini-iästä saakka tunteneensa vetoa omaa sukupuoltaan kohtaan ilman mitään vankilaan rinnastettavaa olosuhteiden luomaa painetta. Näitä kahta tilannetta ei siis voi täysin rinnastaa keskenään, mekanismit ja syyt ovat täysin erilaiset.

Nykyään Jehovan todistajien kirjallisuuskin myöntää - ainakin jossain määrin - että seksuaalinen suuntautuminen voi olla synnynnäistä. Nykylinja tuntuu olevan, että voit tuntea olevasi homoseksuaali, mutta se ei tarkoita sitä, ettet voisi karttaa homoseksuaalista käytöstä. Että kaikkia haluja ei tule seurata. Ihminen, toisin kuin eläin, voi hallita "luonnottomia halujaan" ja pidättäytyä homoseksuaalisuuteen kuuluvista teoista.

Onko se näin yksinkertaista? Kuinka yksinkertaista on elää koko elämänsä kieltäen itselleen luontaiset tunteet, toiveet ja halut? Kuinka helppoa on hyväksyä ettei ole koskaan mahdollista nauttia romanttisesta rakkaudesta, seksistä tai parisuhteesta?
Miltä tuntuu vihata jotain mitä olet, pitää sitä pahana, ällöttävänä ja perverssinä? Tuntea jatkuvaa, musertavaa huonoa omaatuntoa ajatuksistasi ja haluistasi?
 

Onko valinta todella näin yksinkertainen?
Luoja ei luonut ihmiseen vetovoimaa jotakuta samaan sukupuoleen kuuluvaa kohtaan, kuitenkin tätä vetoimaa tuntee valtaisa määrä ihmisiä?



Yleisen tiedon kasvaessa, on alettu ymmärtämään että seksuaalisuus on paljon moninaisempi asia kuin määritelmä homo- tai heteroseksuaalisuudesta. Seksuaalisuuden oltua aiemmin tabu, ei asioista ole puhuttu eikä sitä ole pystytty tutkimaan samalla tapaa kuin nykyään. Lähes jokainen vapaasti ajatteleva, seksuaalisuutensa kanssa sinut oleva aikuinen ihminen myöntänee, että seksuaalisuuteen liittyy monia muitakin vivahteita kuin vain miehen ja naisen välinen yhdyntä. Ja se on ihan normaalia, koska seksuaalisuus vain on kovin moninaista. Se on kuin ihmisen persoona. Seksuaalisuutta, kuten persoonaakaan, ei voida määritellä tiukkoihin lokeroihin.

Toivoisin jokaisen kristityksi itsensä mieltävän pohtivan tilannetta toisen ihmisen näkökulmasta. Sen, joka ei ehkä mahdu siihen kapeaan muottiin, jonka Jehovan todistajien uskonto on muokannut. Toivon, että joskus ihmisyys ja avarakatseisuus olisivat vallitsevia arvoja niin, että kaikki tuosta muotista ulkopuoliseksi itsensä kokevat ihmiset eivät joutuisi käymään läpi samaa mitä tänä päivänä joutuvat. 
Nuorta veljeä oikaistaan hänen liian metroseksuaalisesta pukeutumistyylistään (alaspäin kapenevat housunlahkeet). Heinäkuu 2016 tutkittava Vartiotorni. Hallintoelimen jäsenen Anthony Morrisin mukaan muotiteollisuudessa työskentelevät homoseksuaalit rakastavat nähdä tiukkoja vaatteita veljien päällä.

"The homosexuals are pushing for changing the laws to lower the age of consent and to legalize sex between adults and children. They are fighting for children’s rights, they say, and make themselves out to be crusaders."  - 22.6.1982 Awake! ("Homoseksuaalit ajavat eteenpäin lakimuutosta madaltamaan seksin suostumusikää sekä laillistamaan lasten ja aikuisten välisen seksin.")
"Lisäksi suuri osa homoseksuaalien seksistä on kaameaa, väkivaltaista ja suorastaan sadistista. -- Homoseksuaalit ovat ”mieleltään pimeydessä ja vieraantuneet Jumalalle kuuluvasta elämästä”". - 22.2.1995 Herätkää!

Englanninkielen taitoisille linkin takaa erään entisen Jehovan todistajan kokemus siitä millaista on yrittää tukahduttaa tätä piirrettä itsestään. Pyrin lähipäivinä ehtiä kääntämään tuon kirjoituksen tänne suomenkielellä luettavaksi.

Kokemus 

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Älä mene yli sen mikä on kirjoitettu

Jehovan todistajien kirjallisuus tuo usein esiin sitä, miten hienoa on että Luoja on antanut seuraajilleen omantunnon ja periaatteita - tiukan sääntölistan sijaan. Samaan aikaan myös kritisoidaan fariseuksia, jotka tekivät sääntöjä jokaiseen pikkuasiaan niin, että kansa oli täysin uuvutettu. Kirjallisuus korostaa myös, että ei tulisi "mennä yli sen mitä on kirjoitettu" (Raamattuun). Nämä kaikki tuntuvat kovin ristiriitaisilta sen rinnalla, kuinka paljon Jehovan todistajilla on pienimpiäkin yksityiskohtia koskevia sääntöjä, jotka eivät edes ole Raamatulla perusteltavia. Toki Raamatun tekstiä voidaan venyttää niin, että se saadaan sopimaan sääntöön kuin sääntöön - mutta esimerkiksi Raamatun suhtautumista ahneuteen on käytetty perusteena kiellolle arpajaisiin osallistumiseen. Pieni jännitys raaputettavasta arvasta, jossa pääpalkintona on useimmiten korkeintaan kolmenumeroisia summia, on mielestäni melko kaukana ahneuden kuolemansynnistä. 
Listasin mielessäni päällimmäisenä olleita sääntöjä, kieltoja tai käytäntöjä, joihin en löydä vastinetta Raamatusta. Lista jatkuisi luultavasti vaikka kuinka pitkälle, avataan keskustelu näillä :)


- Partakielto
- Kokouspukeutuminen: naisilla hame, miehillä puku
- Maljan nostaminen, lasin kippistäminen
- Arpajaiset, lotto, vedonlyönti
- Syntymäpäivät
- Tietyt liikuntamuodot, kuten jooga (ainakin omassa seurakunnassani aikanaan ei tätä hyväksytty)
- Korkeakoulutus
- Tupakointi (tämä tapa ei tee sinulle hyvää, muttei Raamatussa kielletty)
- Itsetyydytys
- Lävistykset (miksi korvien lävistys on ok, mutta esimerkiksi napalävistys paheksuttu?)
- Monet juhlapäivät, esimerkiksi äitienpäivä, isänpäivä, nimipäivä
- Tuntirajoitus avustavaksi palvelijaksi tai vanhimmaksi. Nimitystä on turha odottaa, jos kenttäpalvelusraportissa ei ole kuukausittain riittävästi tunteja
- Olet "toimeton julistaja", jos et jätä kenttäpalvelusraporttia
- Betelissä ruokapöydän päädyssä istuu aina mies. On erikoista, miten pienilläkin nyansseilla halutaan muistuttaa eri sukupuolten arvojärjestyksestä.
- Hullunkuriset taputussäännöt kokouksissa. Taputtaa saa jos nimityksistä ilmoitetaan, taputtaa ei saa jos erotettu otetaan takaisin (tosin jälkimmäinen vaihtunut muutamaan otteeseen, joten en edes tiedä mikä tämänhetkinen käytäntö on)


Vartiotorniseura on mestari käyttämään eri metodeita sääntöjen perustelemisessa. Osassa käytetään perusteena sitä, että Raamattu kieltää ko. asian, osassa taas että vaikka Raamattu ei kiellä niin se ei myöskään kannusta asiaan. Riippuen siitä, miten mikäkin omaan agendaan parhaitan sopii. On myös paljon asioita, joita ei edes perustella - ne vaan ovat vuosien mittaan syntyneitä käytäntöjä ja kirjoittamattomia sääntöjä. 

Herätkää 1975 22/11 s. 21–22
 

Lasten ja nuorten suojeleminen hyväksikäytöltä - mitä Jehovan todistajien järjestö tekee?

Jehovan todistajien järjestö on kautta historiansa tuonut vahvasti ilmi katolisen kirkon lasten hyväksikäyttöskandaalin. Sitä on käyt...