torstai 11. lokakuuta 2018

Seurustelu ja avioituminen Jehovan todistajana


Avioituminen, tuo elämän suurimpia päätöksiä oleva sitoumus ei sekään ole tehty liian helpoksi Jehovan todistajille. Häät ja hääkuvat toki kertovat kaunista tarinaa. Kauniita nuoria ihmisiä hääpuvuissaan onnellisina ja hymyilevinä. Toinen, hieman synkempi puoli asiassa on kuitenkin se, että toista ihmistä on lähes mahdotonta tuntea Jehovan todistajien sallimalla seurustelutavalla. Kielto harrastaa seksiä johtaa siihen, että naimisiin mennään usein alle vuoden seurusteluajan jälkeen, ja sinäkään aikana aikaa ei ole kahden kesken juuri vietetty. Jos tuo ihminen arkielämässä osoittautuukin täysin vääräksi kumppaniksi, on hänestä mahdoton erota.

Ensinnäkin sopivan puolison löytäminen ei aina ole kovin yksinkertaista. Koska mikroskooppisen pieni osa maapallon ihmisistä on Jehovan todistajia, ja heistä vielä pienempi osa naimattomia vastakkaisen sukupuolen edustajia, ja kun kemia tuskin kohtaa kaikkien kanssa.. alkavat kumppaniehdokkaat olemaan melko vähissä. Avioituminen jonkun muun kuin kastetun Jehovan todistajan kanssa on väärin ja rangaistava teko. Lisäksi todistajien keskuudestakin kumppani tulisi ensisijaisesti valita hengellisyyden perusteella. Ei fyysisen- ja henkisen vetovoiman, yhteisen huumorin tai yhteensopivien luonteenpiirteiden perusteella.

Tämä suuri sitoumus tehdään usein myös kovin nuorena. Yksi syy on se, että voi olla lähes mahdotonta antaa seksuaalisen halun olla vaikuttamatta avioitumispäätökseen. Toisekseen on luonnollista haluta rakastaa ja olla rakastettu. Lisäksi jos päätät siirtää avioitumista vaikkapa lähemmäs kolmeakymmentä ikävuotta, on naimattomia hyviä tyyppejä enää vain kourallinen vapaana. Nimimerkki kokemusta on ;-)

Jos kuitenkin löydät kiinnostavan henkilön ja päätätte seurustella, ei tuo elämän yksi iloisimmiksi tarkoitetuista ajoista ole aina kovin helppoa. Hellyydenosoitusten sopivuutta tulee pohtia jatkuvasti. Emme kai mene liian pitkälle? Emme kai leikittele liikaa sopimattomuuden rajoilla? Eikai tässä ole vaaraa lipsua liian pitkälle? Seksi on "luonnollisesti" täysin kielletty, samoin vartalon hyväily ja kaikenlainen seksiin liitettävä käytös. Teidän tulee pohtia, voitteko kokouksessa pitää toisianne kädestä kiinni, vai voisiko joku kompastua siitä.
Kahdestaan teidän ei tulisi viettää aikaa muuta kuin julkisella paikalla. Joten voitte unohtaa rennot illanvietot jomman kumman luona, ellei esiliina ole aina paikalla. Jatkuva esiliinan hankkiminen on työlästä, eikä tuollainen tapailu ole luonnollistakaan. Toisen todellinen luonne paljastuu vasta kahden kesken arkielämässä. Ei leffassa käydessä porukalla tai kenttäpalveluksessa.
Teidän ei tulisi myöskään seurustella liian pitkää aikaa, jottei ala vaikuttamaan siltä, että suhtaudutte seurusteluun liian kevyesti. Tulisi aina muistaa, että seurustelun tarkoitus on vain selvittää, haluatteko avioitua keskenänne.

Hääjärjestelyt pitää myös miettiä tarkkaan. Tarjotaanko alkoholia? Eikai mukana ole pakanallisia tapoja? Entäpä erotetut sukulaiset? 

Koska seksi on seurusteluaikana kielletty, muodostuu sille valtaisia paineita. Siksi usein onkin seurannut pettymyksiä. Ei seksi heti välttämättä toimi ja sekin puoli vaatii tutustumista toiseen. Seksin demonisiointi voi myös aiheuttaa tunneperäisiä vaikeuksia heittäytyä seksiin, ei mieli välttämättä pysty heti ymmärtämään että tämä aiemmin täysin tukahdutettu ja paha asia onkin yhtäkkiä sallittua ja on oikein nauttia siitä. Ja koska seksistä ja seksuaalisuudesta puhutaan oikealla tavalla kovin vähän, voi nyt avioitumisen jälkeen olla vaikeuksia keskustella tästä tärkeästä osa-alueesta.
Kuulemieni kokemusten perusteella seksi on myös valitettavasti monelle ollut ainoa syy avioitumiseen. Ja se jos mikä on kovin surullista eikä kanna hyvää hedelmää.

Itse nuorena Jehovan todistaja - naisena seurustelin parin eri ihmisen kanssa. Näistä toinen johti avioitumiseen. Seurusteluaika oli kovin ristiriitaista. Olisin kaivannut rentoa oleskelua ilman jatkuvaa stressiä ulkopuolisen läsnäolosta. Kaikki tapaamiset päättyivät aina myös siihen, että piti lähteä bussilla kotiin. Kaipasin kovasti sellaista rauhoittumista, että voisi olla, jäädä yöksi, tutustua toiseen rauhassa. Olin myös aika yksinäinen. En viihtynyt yksin kotona, kaipasin seuraa arkeeni.  Ei sellaista jatkuvaa järjestelyä vaan jaksa kovin pitkään. Lisäksi oli todella vaikeaa pysytellä erossa seksistä. Se vei ajatuksia todella paljon pois itse tutustumisesta. Omalla kohdallani tuo kaikki nopeutti avioitumista reilusti, loppujen lopuksi naimisiin oli melko kiire. Seurustelimme alle vuoden, joka tuolloisessa ystäväpiirissämme oli ihan yleistä. Ajattelin, että sitten avioitumisen jälkeen voisimme rauhassa alkaa rakentaa elämäämme ja viettämään yhdessä aikaa. 


 Seurustelua käsittelevä "Nuoruutesi" - kirjan sivut 142-156 kertoo seksin harrastamisen vaaroista seurusteluaikana. 


Pidän lähes mahdottomana, että 18-20 vuotiaiden nuorten miesten tai naisten on mahdollista osoittaa kappaleiden kuvailemaa kypsyyttä. Hehän ovat täysin keskenkasvuisia ja epäkypsiä ja vasta opettelevat aikuisuutta. - Perheonnen salaisuus, s.24-25


Mitä itse ajattelen seurustelusta ja avioitumisesta nyt?

On ollut ihanaa tutustua erilaisiin ihmisiin ja pohtia rauhassa ja aidosti sitä, millaisen ihmisen kanssa haluan olla ja jakaa elämääni. Mitä piirteitä arvostan? Minkälaisten piirteiden kanssa en ehkä pystyisi elämään? Minkälaiset piirteet taas tuovat itsestäni parhaat puolet esiin? Asioita, joita ei voi useinkaan pelkästään ajatuksissa päätellä, vaan ne pitää elää. Koen myös saaneeni erilaisista kohtaamisista ja tapailuista todella paljon. Nyt kun seurustelen vakavammin, voin aidosti sanoa olevani sellaisen ihmisen kanssa jota haluan, arvostan ja jonka kanssa haluan olla. Alkuun saatoin tarkkailla häntä erilaisissa tilanteissa. Millainen hän on porukassa, hermostuuko hän helposti, onko hän aamuihminen, miten hän huomioi tunteitani, millaisista asioista hän pitää? Voimme yöpyä toistemme luona, ja se on ihan normaalia ja tavallista. Ja vaikka emme ole naimisissa, olen häneen sitoutunut ja olen hänen kanssaan koska haluan olla - en siksi, että olisin liian nuorena ja liian nopeasti tehnyt huonoksi osoittautuneen päätöksen, ja siksi loppuiäkseni sidottu kyseiseen ihmiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lasten ja nuorten suojeleminen hyväksikäytöltä - mitä Jehovan todistajien järjestö tekee?

Jehovan todistajien järjestö on kautta historiansa tuonut vahvasti ilmi katolisen kirkon lasten hyväksikäyttöskandaalin. Sitä on käyt...