Olenko onnellisempi nyt?

Konventeissa, kokouksissa ja JW Broadcasting – lähetyksissä kerrotaan usein kokemuksia järjestöstä lähteneistä. Heidän elämänsä ja maailmansa kuvataan siitä eteenpäin synkkänä, huumeiden ja alkoholin kyllästämänä, nautintoja tavoittelevana ja kaikenkaikkiaan vain toivottomana. 

Epäilemättä lähes jokainen järjestöstä lähtevä kokee rankan vaiheen heti lähdön jälkeen. Jouduthan rakentamaan koko elämäsi ja arvomaailmasi uudestaan. Voit olla kovin yksinäinen, olethan juuri menettänyt ystäväsi ja mahdollisesti perheesikin. Omalla kohdallani asiat menivät suhteellisen helposti vaikka elämän palasten uudelleen kasaaminen ottikin pari vuotta. 

Mitä ajattelen lähdöstäni, ajasta todistajana ja sen jälkeen? Olenko onnellisempi nyt vai onko elämäni synkkää ja pimeää tässä pahassa maailmassa?

Olen onnellisempi. Käsi sydämellä voin sanoa olevani onnellisempi. On tuntunut mielettömän hyvältä aidosti pohtia omia arvojani ja näkemyksiäni eri asioihin. Voin tutkia niitä eri kanteilta ja pohtia eri näkökulmia, ja niiden pohjalta tulla itsenäisesti johonkin lopputulokseen. Todistajana tämä ei ollut mahdollista. Silloin minulle kerrottiin mitä tulee ajatella  mistäkin, ja vaikka se ei olisi tuntunut itselle luontevalta ajatukselta se piti hyväksyä ja jotenkin perustella itselleen hyväksyttävämmäksi.
Tätä ajatuksen vapautta ei voi liikaa korostaa, se on ollut hienoimpia asioita ajassa lähdön jälkeen.

Olen onnellisempi myös siksi, että voin rakentaa elämästäni sellaisen kuin haluan ja tehdä siitä omannäköiseni. Voin miettiä mitä intohimoja minulla elämässä on ja mihin haluan heittäytyä ja panostaa. Tämä kaikki ilman, että auktoriteetti lähelläni vahvasti tuo esiin ajatuksen siitä että kaikki "maailmalliset" tavoitteet ja halut ovat turhia, ainoa mihin tulisi panostaa on valtakunnan työ. 

Olen onnellisempi, koska sääntöjä ja "vääriä" asioita on vähemmän. Kun elämä ei ole mikromanageroitua, voin vapaammin nauttia asioista ilman, että joudun punnitsemaan pientenkin asioiden mahdollista vääryyttä. Jos esimerkiksi haluan harrastaa vaikkapa joogaa tai kamppailulajeja, voin sen tehdä ilman, että joudun pelkäämään seurauksia. Tai voin rauhassa kohottaa maljan ystävän kunniaksi. Tai voin halutessani osallistua työpaikan kimppalottoon. Olen monella tapaa vapaampi ja aikuisena ihmisenä tuntuu hienolta että voi itse arvioida minkälainen toiminta on hyväksyttävää ja minkälainen ei.

Olen onnellisempi, koska olen ymmärtäväisempi ja avarakatseisempi eikä minun tarvitse tuomita ihmisiä tai olla itse tuomittavana tai paheksuttavana. Minun ei tarvitse miettiä olenko käynyt säännöllisesti kokouksissa ja osallistunko niissä riittävästi, olenko aktiivinen kenttäpalveluksessa. Onko hameeni kuitenkin vähän liian lyhyt tai katsonko kyseenalaista viihdettä ja niin edelleen.

Olen myös onnellisempi siksi, että nyt minulla on enemmän aikaa tehdä itselleni tärkeitä asioita, levätä ja harrastaa. Kaksi kokousta ja kenttäpalvelus, perheen palvontailta ja ohjelmien valmistaminen vei leijonanosan vapaa-ajastani aiemmin.

Aika Jehovan todistajana tuntuu tänään todella kaukaiselta. En kaipaa siitä elämästä juuri mitään - ystäviä kyllä - mutta en muuta. En kuitenkaan kadu aikaani todistajana, se on tehnyt minusta sen ihmisen joka olen tänään. Osaisinko arvostaa vapauttani näin paljon ilman tuota kokemusta?