5 X järjestön kaksinaismoralismi

Kaksinaismoralismi ja tekopyhyys kukoistavat Jehovan todistajien järjestössä, samat säännöt eivät suinkaan koske kaikkia tahoja. Yksittäinen, järjestön tarjoaman tiedon varassa luojaansa palveleva jäsen ei useimmiten ole tietoinen niistä räikeistä kaksinaismoralismin ilmentymistä, joita seuran toiminta vs. vaatimukset jäseniltään pitävät sisällään. Kokosin tähän vain muutamia ilmeisiä kohtia:

• Järjestö kieltää jäseniltään tupakoinnin ja suoranaisesti tupakkateollisuudessa työskentelyn – esimerkiksi tupakkatehtaalla työskentely voisi johtaa järjestöstä erottamiseen.Kuitenkin se itse on historian aikana rikastunut sijoituksillaan tupakkateollisuuden osakkeisiin.

• Järjestö vaatii ehdotonta poliittista puolueettomuutta jäseniltään, vaikka tästä seuraisi vuosien pituinen vankilatuomio tai jopa vainoa. Kuitenkin se itse on ollut vuosia Yhdistyneiden kansakuntien jäsenenä, tuon samaisen järjestön jota se kutsuu Ilmestyskirjan pedoksi.Järjestö luopui tästä jäsenyydestään hyvin pian sen tultua julkisesti ilmi – selityksenä jäsenyydelle oli muun muassa se, että se takasi järjestölle pääsyn YK:n kirjastoon ja sitä kautta tärkeisiin dokumentteihin. Ilmeisesti näinkin heppoisin perustein voidaan tehdä myönnytyksiä puolueettomuudessa? Lisäksi selitys on kovin ontuva, sillä aineistoon pääsee todellisuudessa käsiksi ilman jäsenyyttäkin.

• Järjestö on tuonut vahvasti ilmi katolisen kirkon lasten hyväksikäyttöskandaalin ryvetessään itse aivan saman mittaluokan skandaalissa joutuen korvaamaan kymmeniä  miljoona euroja uhreille - tästä vaijeten.

• Järjestö taisteelee omasta uskonvapaudestaan maissa, jossa sitä on rajoitettu, mutta ei anna sitä omille jäsenilleen.

• Järjestö on kautta historian tuominnut kristikunnan lapsikasteen – kastaen kuitenkin itse samanaikaisesti hyvin nuoria lapsia. Lapsia, joiden kyky tehdä elämänmittaisia ratkaisuja ei ole käytännössä juuri parempi kuin vastasyntyneen.

Vastaanotettuaan lukuisia tiedusteluja järjestön jäsenyyteen YK julkaisi tiedotteen, jossa se ilmoittaa järjestön olleen yksi heidän NGO (non-governmental organization) jäseniaan vuodesta 1992)

 

Kuvakaappaus jw.org - sivustolta.

Kuukauslähetys maaliskuu 2017 / Stephen Lett ihannoi järjestön lapsikastetta.

Ote Euroopan ihmisoikeussopimuksesta. Jehovan todistajilla ei ole oikeutta vaihtaa uskontoa ilman vakavia seuraamuksia tai toimia oman omantuntonsa mukaan ilman uhkaa järjestöstä erottamisesta.

Yksittäisen Jehovan todistajan on kovin vaikeaa ensinnäkään tietää mitä järjestön kulisseissa tapahtuu, tällaisista epäkohdista kun ei kukaan järjestön sisällä voi puhua. Toisekseen ne pienet tiedonjyväset vaikkapa hyväksikäyttöskandaalista työnnetään pois mielestä tyydyttävän vastauksen puuttuessa - sillä järjestön mädännäisyys ei ole vaihtoehto. Tällaisessa kuplassa elin itsekin vuosia, joten en suinkaan voi väittää ettenkö ymmärrä miten näiltä asioilta herkästi sulkee silmänsä. Tätä postausta kirjoittaessani heräsi mielenkiinto kirjoittaa tähän kokoamistani aiheista yksityiskohtaisemmin - joten palaan näistä joihinkin tulevissa postauksissani.

Olenko onnellisempi nyt?

Konventeissa, kokouksissa ja JW Broadcasting – lähetyksissä kerrotaan usein kokemuksia järjestöstä lähteneistä. Heidän elämänsä ja maailmansa kuvataan siitä eteenpäin synkkänä, huumeiden ja alkoholin kyllästämänä, nautintoja tavoittelevana ja kaikenkaikkiaan vain toivottomana. 

Epäilemättä lähes jokainen järjestöstä lähtevä kokee rankan vaiheen heti lähdön jälkeen. Jouduthan rakentamaan koko elämäsi ja arvomaailmasi uudestaan. Voit olla kovin yksinäinen, olethan juuri menettänyt ystäväsi ja mahdollisesti perheesikin. Omalla kohdallani asiat menivät suhteellisen helposti vaikka elämän palasten uudelleen kasaaminen ottikin pari vuotta. 

Mitä ajattelen lähdöstäni, ajasta todistajana ja sen jälkeen? Olenko onnellisempi nyt vai onko elämäni synkkää ja pimeää tässä pahassa maailmassa?

Olen onnellisempi. Käsi sydämellä voin sanoa olevani onnellisempi. On tuntunut mielettömän hyvältä aidosti pohtia omia arvojani ja näkemyksiäni eri asioihin. Voin tutkia niitä eri kanteilta ja pohtia eri näkökulmia, ja niiden pohjalta tulla itsenäisesti johonkin lopputulokseen. Todistajana tämä ei ollut mahdollista. Silloin minulle kerrottiin mitä tulee ajatella  mistäkin, ja vaikka se ei olisi tuntunut itselle luontevalta ajatukselta se piti hyväksyä ja jotenkin perustella itselleen hyväksyttävämmäksi.
Tätä ajatuksen vapautta ei voi liikaa korostaa, se on ollut hienoimpia asioita ajassa lähdön jälkeen.

Olen onnellisempi myös siksi, että voin rakentaa elämästäni sellaisen kuin haluan ja tehdä siitä omannäköiseni. Voin miettiä mitä intohimoja minulla elämässä on ja mihin haluan heittäytyä ja panostaa. Tämä kaikki ilman, että auktoriteetti lähelläni vahvasti tuo esiin ajatuksen siitä että kaikki "maailmalliset" tavoitteet ja halut ovat turhia, ainoa mihin tulisi panostaa on valtakunnan työ. 

Olen onnellisempi, koska sääntöjä ja "vääriä" asioita on vähemmän. Kun elämä ei ole mikromanageroitua, voin vapaammin nauttia asioista ilman, että joudun punnitsemaan pientenkin asioiden mahdollista vääryyttä. Jos esimerkiksi haluan harrastaa vaikkapa joogaa tai kamppailulajeja, voin sen tehdä ilman, että joudun pelkäämään seurauksia. Tai voin rauhassa kohottaa maljan ystävän kunniaksi. Tai voin halutessani osallistua työpaikan kimppalottoon. Olen monella tapaa vapaampi ja aikuisena ihmisenä tuntuu hienolta että voi itse arvioida minkälainen toiminta on hyväksyttävää ja minkälainen ei.

Olen onnellisempi, koska olen ymmärtäväisempi ja avarakatseisempi eikä minun tarvitse tuomita ihmisiä tai olla itse tuomittavana tai paheksuttavana. Minun ei tarvitse miettiä olenko käynyt säännöllisesti kokouksissa ja osallistunko niissä riittävästi, olenko aktiivinen kenttäpalveluksessa. Onko hameeni kuitenkin vähän liian lyhyt tai katsonko kyseenalaista viihdettä ja niin edelleen.

Olen myös onnellisempi siksi, että nyt minulla on enemmän aikaa tehdä itselleni tärkeitä asioita, levätä ja harrastaa. Kaksi kokousta ja kenttäpalvelus, perheen palvontailta ja ohjelmien valmistaminen vei leijonanosan vapaa-ajastani aiemmin.

Aika Jehovan todistajana tuntuu tänään todella kaukaiselta. En kaipaa siitä elämästä juuri mitään - ystäviä kyllä - mutta en muuta. En kuitenkaan kadu aikaani todistajana, se on tehnyt minusta sen ihmisen joka olen tänään. Osaisinko arvostaa vapauttani näin paljon ilman tuota kokemusta?

Kirjoittajan esittely

Pidän itseäni entisenä Jehovan todistajana, vaikka minua ei olekaan erotettu enkä ole itse eronnut. Olen siis vain jättäytynyt pois kaikesta toiminnasta jo joitain vuosia sitten, eikä minulla tänä päivänä ole käytännössä lainkaan yhteyksiä järjestöön, muutamat ihmissuhteet poislukien.

En ole kokenut tarpeelliseksi virallistaa eroani todistajista kahdesta syystä. Ensinnäkään en halua antaa järjestölle valtaa määritellä tapaa, jolla voin jättäytyä uskonnosta pois. En käy kokouksissa, kentällä tai usko heidän asiaansa, eikä itselleni rakentama uusi sosiaalinen verkosto tunne minua Jehovan todistajana – joten omasta näkökulmastani en enää ole Jehovan todistaja, eikä siihen vaikuta se, onko tuo asia luettu ääneen Valtakunnansalin lavalta vai ei. Myöskään Väestörekisterin tietojen mukaan en kuulu tuohon uskontoon. En koe joutuvani elämään kaksoiselämää, ja arjessa saan olla täysin oma itseni. Olen siitä onnekas.

Toisekseen haluan pitää perheenjäseneni elämässäni. Ystävien suhteen olen joutunut hyväksymään sen, etteivät he juurikaan ole elämässäni nykyään. Vaikka se tietenkin harmittaa, koen että sen asian kanssa pystyn elämään. Perhe on kuitenkin eri asia, siitä en suostu luopumaan järjestön takia. En anna sille valtaa siihen, niin kauan kuin asia on minusta kiinni. 

Joskus elämässäni voi eteen tulla tilanteita, jotka johtavat erottamiseeni – ja silloin toki tilanne voi muuttua. Elän nyt melko vapaasti omaa elämääni, en vain pidä meteliä asioista, joista kenties kokisin seuraamuksia (kuten esimerkiksi tämä blogi). On kuitenkin hyvin mahdollista, että jonakin päivänä minulle ilmoitetaan olevani erotettu järjestöstä. Ja sekin on vain hyväksyttävä ja toivon, että jollain ihmeen kaupalla pysyisimme perheeni kanssa perheenä silloinkin.

Miten kupla puhkesi?

Aiemmin olin ”harras” Jehovan todistaja. Uskoin ja elin kuten piti. Ajattelin, että todistajuus on ainoa oikea elämäntapa, ja ajatus muunlaisesta tuntui käsittämättömältä. Pidin itseäni kovin onnekkaana koska olin ”totuudessa”.

Oli asioita, joita en ymmärtänyt – mutta yritin järkeillä ne itselleni helpommin hyväksyttäviksi. Kävin kaikissa kokouksissa ja ravasin kentällä.

Jossain kohti kokoukset alkoivat kuitenkin tuntumaan turhauttavilta ja raskailta. En osaa sanoa miksi, tähän ei ollut mitään konkreettista syytä. Siksi niitä alkoikin jäämään väliin. Ensin yksi, sitten toinen, kohta suurin osa, lopulta jokainen. Jonkin ajan kuluttua yritin aktivoitua uudestaan, aloin taas käydä kokouksissa ja kentällä. Yritin tosissani, mutta se ei vaan tuntunut hyvältä eikä luontevalta, päinvastoin. Muistan viimeiseksi jääneen kenttäreissun, muistan miettineeni silloin, että toivottavasti en enää ikinä joudu tekemään tätä. Kokouksetkin alkoivat taas jäämään pikkuhiljaa, niissä puhutut asiat nostattivat yhä useammin kulmakarvojani ja huomasin usein etten voinut olla samaa mieltä puhujan kanssa. Ystävät olivat yhä rakkaita, mutta heidän kanssa keskustellessa olin usein tilanteessa, jossa olisin ollut eri mieltä asiasta - eikä sitä tietenkään voinut ääneen sanoa.

Pidin kuitenkin itseäni yhä todistajana, ja yritin elää sen mukaan. En oikeastaan tässä kohtaa vielä kyseenalaistanut oppikysymyksiä tai koko Jehovan todistajuutta. On melko vaikeaa selittää tuonhetkistä maailmankatsomustani – olin jonkinlaisessa välitilassa.

Kaikki tämä kuitenkin vaikutti minuun, ja huomasin pohtivani Jehovan todistajuuttani usein. Muistan hetken, kun annoin itselleni luvan pohtia asioita kaikilta näkökulmilta - myös siltä vastakkaiselta. Ja niin, että tutustuisin aineistoon ilman todistajalaseja, ilman että keksisin kaikelle selityksen tai järkeilyn; ottaisin asiat kuten ne ovat.

Yllätyin, miten paljon esimerkiksi Youtube-sivusto piti sisällään järjestöä käsittelevää kriittistä aineistoa. Siis ihan järkevää, perusteltua aineistoa - ei ainoastaan "katkeroituneiden luopioiden raivoa". Katsoin monta päivää putkeen mm. John Cedars kanavan videoita, joissa entinen Jehovan todistaja Lloyd Evans käy läpi omaa heräämistään ja todistajien opetuksia. Ne pari viikkoa olivat käsittämättömiä. Palaset vaan loksahtelivat kohdilleen ja koin tajunnanräjäyttäviä ahaa-elämyksiä. Ensimmäistä kertaa olin uskaltautunut kriittisesti tarkastelemaan todistajien opetuksia, ja antanut itselleni luvan tulla mihin tahansa johtopäätökseen johon tutkimani asiat minut johtaisivat. Tästä silmien avautumisesta ei enää vain ollut paluuta. Tiesin että en voisi enkä haluaisi enää esittää uskovani johonkin, johon en todellisuudessa enää pitkään aikaan ollut oikeasti uskonut, ja päässäni kohdilleen loksahdelleet palaset eivät enää pystyisi irtaantumaan toisistaan niin, että voisin palata Jehovan todistajaksi. Sen jälkeen en ole käynyt yhdessäkään kokouksessa tai konventissa, kentästä puhumattakaan.

Se, mikä muiden todistajien ja kenties perheenikin on vaikeaa ymmärtää on, että olen onnellisempi nyt – en kaipaa kokouksia tai niiden tarjoamaa hengellistä antia. Edelleen toisinaan saan viestejä, joissa toivotaan että jossain kohti jaksaisin taas alkaa käymään kokouksissa. Arvostan näiden ystävien huolenpitoa, ja tuntuu mukavalta olla heidän ajatuksissaan. On vaan kovin vaikeaa yrittää mahdollisimman neutraalisti selittää, että kyse ei ole jaksamisesta - jaksan oikein hyvin. En vain halua.

Olen monella tapaa päässyt helpolla tässä asiassa. Olin sellaisessa elämäntilanteessa havahtumiseni aikoihin, että sain rauhassa miettiä asioita ja elämäni tulevaa suuntaa. En ole kokenut suurta ahdistusta tähän liittyen, koska olen voinut rakentaa omaa elämääni suhteellisen vapaasti. On asioita, jotka koen hyvinkin turhauttavina, mutta yritän hyväksyä asiat joihin en pysty vaikuttamaan. 

Koen olevani melko tasapainossa asian kanssa. Alku oli toki melkoista mielen myllerystä, kun kaikki asiat, arvot ja tunteet oli käytävä läpi. Mutta kaikki on nyt melko hyvin tasaantunut ja pystyn hyväksymään kokemukseni osana elämääni. Kuten aiemmin mainitsin, tilanteet voivat muuttua dramaattisestikin, mutta yritän olla murehtimatta sitä liikaa nyt.

Toivoisin voivani tehdä niin entisten kuin nykyisten todistajien auttamiseksi mahdollisimman paljon. Siksi pidän tätä blogia, johon toivottavasti pystyn käyttämään enemmän aikaa tulevaisuudessa. Olen myös mielelläni käytettävissä vertaistukena kelle tahansa asian kanssa kipuilevalle. Hetki, jona tajuat että kaikki mitä elämäsi on ollut, tulee muuttumaan tavalla tai toisella, ei ole helppo. Jos siis joku tämän lukeva kaipaa kuuntelevaa korvaa tai apua uuden polun alussa, minuun voi hyvin olla yhteydessä.

Vartiotorni 15/11 2008
Kirjallisuudesta on äärimmäisen vaikeaa löytää vastaus kysymykseen mitä tehdä jos et enää vain usko kuten Jehovan todistajat opettavat - näissäkään kahdessa asiaa käsittelevässä kappaleessa ei asiaan todellisuudessa vastata.