tiistai 4. syyskuuta 2018

Kun tajuat että "totuus" ei ole totuus


1. Anna aikaa. Älä tee mitään hätiköityä heti vaan anna ajan kulua ja ole rauhassa.
Älä välittömästi kerro läheisillesi oppimistasi asioista.

Muistan itse elävästi hetken/ajanjakson, jona aloin ymmärtämään että Jehovan todistajien totuus ei olekaan totuus. Otin tuon ymmärryksen vastaan suhteellisen rauhallisesti. Mahdollisesti johtuen siitä, että tätä hetkeä oli jo edeltänyt pitkähkö aika, jona en ollut aktiivinen todistaja enkä millään tavalla kokenut olevani todistaja, vaikkakaan en ollut kyseenalaistanut totuutta.

Tuossa hetkessä tärkeintä on pysyä rauhallisena ja ymmärtää, että nyt ei ole oikea hetki tehdä nopeita päätöksiä. Vaikka tuona hetkenä päättäisit erota järjestöstä, ota kuitenkin aikalisä - siitä on sinulle hyötyä tulevaisuudessa.

Sinun tulee myös miettiä tapasi toimia nyt kun "olet herännyt" indoktrinaatioistasi. Jokaiseen näistä liittyy omat hankaluutensa - punnitsemalla plussia ja miinuksia sinun on valittava se strategia, joka sopii tilanteeseesi parhaiten ja joka tuo sinulle vähiten harmia.

Olosuhteistasi riippuen voit esimerkiksi jäädä toimettomaksi, hiipua pois järjestöstä ilman että virallisesti eroat tai tulet erotetuksi. Tällöin voit mahdollisesti elää suhteellisen normaalia ja vapaata elämää - mutta kuitenkin pitää suhteesi esimerkiksi perheenjäseniin. Tietenkin tämä edellyttää tietynlaisen kaksoiselämän viettämistä, et ole täysin vapaa julkisesti elämään miten haluat - esimerkkinä mainittakoon erilaisten pyhäpäivien vietto tai avoliitto. Et myöskään voi kertoa todistajien opetuksista ymmärtämiäsi asioita kenellekään järjestössä olevalle sukulaiselle tai tuttavalle. Jehovan todistaja - ystäväsi menetät todennäköisesti enemmän tai vähemmän tällä järjestelyllä joka tapauksessa, läheiset ystävyydet eivät vaan tällä kombinaatiolla oman näkemykseni mukaan onnistu. Oman kokemukseni mukaan tyydyttävä elämä näin on kuitenkin hyvin mahdollista. Yritän käsitellä tätä vaihtoehtoa tarkemmin vielä lähiaikoina.

Voit myös erota järjestöstä, jolloin menetät yhteyden kaikkiin Jehovan todistaja - ystäviisi, mitä todennäköisimmin sukulaisiisi ja kenties jopa perheeseesi.  Tällöin olet kuitenkin vapaa elämään elämääsi haluamallasi tavalla ja vapaa myös kritisoimaan järjestöä julkisesti. Olet myös virallisesti osoittanut kantasi järjestöön. Menetykset ovat kuitenkin suuret, joten mieti pystytkö niiden kanssa elämään.

Kolmas - ehkäpä se ikävin vaihtoehto - on, että et tee mitään. Pysyttelet järjestön yhteydessä epäuskovana jäsenenä. Uskon näitä tapauksia olevan useita, mutta se lienee myös todella tuskallista. Itselle ajatus esimerkiksi kenttäpalveluksesta tuntuu aivan käsittämättömän vaikealta. Näen asiasta toisinaan painajaisiakin. En voi kuvitellakaan miltä tuntuu kuukaudesta toiseen käydä saarnaamassa asiasta, johon ei enää itse usko. En tuomitse ketään, joka tähän vaihtoehtoon päätyy - ymmärrän enemmän kuin hyvin, että tilanteet ovat toisinaan niin hankalia että tämä tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Jokainen näin valitseva on kuitenkin kovilla.

Kaikkiin edellämainittuihin vaihtoehtoihin liittyy siis todella ikäviä piirteitä, mistä pääsemmekin seuraavaan pääkohtaan.


2. Hyväksy, että moni asia tulee menemään epäoikeudenmukaisesti. Et voi sille mitään - tällä hetkellä ainoa vaihtoehtosi on mukautua.

Jos olet kastettu Jehovan todistaja, ei ole olemassa ongelmatonta tai seuraamuksetonta tapaa lähteä uskonnosta. Piste. Tämä on tosiasia, joka aiheuttaa katkeruutta ja vihaa, mutta joka on vaan hyväksyttävä. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö asialle tule pyrkiä tekemään jotain, siksihän osittain tätä blogiakin pidän - jotta asiat kenties joskus muuttuisivat. Mutta mitä pikemmin hyväksyt tämän nyt vallalla olevan tosiasian sitä nopeammin pääset jatkamaan elämääsi ja pääset eroon/vältät mahdollisen katkeruuden, jolla vahingoitat eniten itseäsi.


3. Rakenna omaa elämääsi järjestön ulkopuolelle.

Kaikki eivät tietenkään saa "aikalisää" - eli sitä ajanjaksoa joka kuluu siitä kun tajuat totuuden totuudesta siihen kun jäät pois järjestöstä. Mutta jos saat, käytä se ulkopuolisen tukiverkoston rakentamiseen. Tutustu työtovereihisi tai harrastuskavereihisi. Tee ystäviä järjestön ulkopuolelta. Aikuisiällä se ei suinkaan ole liian helppoa, ei ainakaan itselläni ollut, mutta yksikin ystävä on jo hyvä alku. 
Joskus lähtö järjestöstä tulee yllättäen, esimerkiksi erottamisen seurauksena, eikä sinulla silloin välttämättä ole järjestön ulkopuolella juurikaan ystäviä. Tällaisessa tapauksessa hyväksy se ajatus, että hetken aikaa tulet olemaan kovin yksinäinen. Älä vaivu toivottomuuteen, saat kyllä rakennettua uuden elämän ja verkoston, se vaan vie tovin aikaa.


4. Muista mitä itse ajattelit ollessasi todistaja.

Monesti mieleni on tehnyt sanoa järjestössä oleville perheenjäsenilleni jotakin, jota nyt itse pidän itsestäänselvänä. Vaikkapa karttamiseen liittyen. Mutta on hyvä asettua heidän asemaansa. Vaikka meistä tuntuu kuinka hullulta, että joku voi tosiaan karttaa omaa lastaan siksi, että tämä on varhaisnuoruudessaan tehnyt elämänmittaisen sitoumuksen - on se todistajakuplassa elävälle ihmiselle monesti täysin ymmärrettävää. Yritä siis ymmärtää myös järjestöön jääneitä läheisiäsi.


5. Elä!

Ei liene aina täysin yksinkertaista jättää mennyttä taakseen, mutta yritä sen sijaan että surisit menettämääsi (vaikka sekin täytyy tehdä) keskittyä tulevaan. Ymmärrän täysin, miten vaikeaa on olla surematta järjestöön jääneitä lapsia tai vanhempiaan, joihin olet menettänyt kontaktin. Enkä oikeastaan sellaiseen tilanteeseen osaa mitään lohduttavaa sanoa. Mutta niiltä osin kuin on mahdollista, yritä keskittyä elämääsi ja siihen että olet vapaa elämään sitä sellaisena millaiseksi sen haluat rakentaa. Samaan aikaan voit luonnollisesti paneutua rakentaviin tapoihin, joilla ajan kanssa voisit saada järjestöön jääneitä läheisiä takaisin elämääsi. 
Ymmärrän, että puhun vain oman kokemukseni pohjalta, mutta itse tunnen päivittäin onnellisuutta siitä, että saan elää omannäköistä elämää ja muodostaa omia mielipiteitä asioista ja ilmiöistä. Elämä on nykyään käsittämättömän ihmeellistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lasten ja nuorten suojeleminen hyväksikäytöltä - mitä Jehovan todistajien järjestö tekee?

Jehovan todistajien järjestö on kautta historiansa tuonut vahvasti ilmi katolisen kirkon lasten hyväksikäyttöskandaalin. Sitä on käyt...